Seutu

Kuhmoinen

Keski-Suomen eteläosassa sijaitseva Kuhmoinen on nykyisin vireiden kylien ja runsaiden palveluiden muodostama reilun 2400 asukkaan vehreä kunta Päijänteen rannalla. Kuntakuvaa värittää kesäisin yli 10000 vapaa-ajanasukasta. Kuhmoisten alueella on yli 400 erikokoista järveä. Kunnan pinta-ala on n. 940 km2, josta lähes kolmasosa on vesistöä.

Historiallisten löytöjen mukaan Kuhmoista on asutettu jo 1000-luvulta lähtien. Kymijoen ja Kokemäen joen vesistöjen yhtyminen Kuhmoisissa on jo vuosituhansien ajan muodostanut ikimuistoisen kauppareitin Itä- ja Länsi-Suomen välillä. Kuhmoisten kunta itsenäistyi 1868. Vuosi 2018 on kunnan 150-vuotisjuhlavuosi.

Kuhmoisiin on helppo tulla. Kolme suurta kaupunkia – Tampere, Lahti ja Jyväskylä – sijaitsevat alle 100 km etäisyydellä. Säännöllinen bussiliikenne suuntautuu etelään, länteen ja pohjoiseen. Omalla kulkuneuvolla liikuttaessa matkaa ei kerry liikaa. Päijänteen rannalla sijaitsevaan kuntaan pääsee kätevästi myös vesitse.

Kuhmoisten kylät

Kuhmoisten alueella on kirkonkylän lisäksi 10 kylää: Harjunsalmi, Harmoinen, Kylämä, Patavesi, Pihlajakoski, Poikkijärvi-Kissakulma, Puukkoinen, Päijälä, Ruolahti ja Sappee. Kylissä elää vahvasti omat perinteet. Kylämiljöö on kiehtonut monia taiteilijoita. Pekka Halonen ikuisti Puukkoisten Kivikosken maisemia. Päijälän kylässä sijaitsee kuhmoislaisen taidemaalarin, Niilo Suojoen luomus Riihigalleria. Elokuvaohjaaja Mikko Niskanen muutti elokuvastudioineen Pihlajakoskelle 1980-luvulla. Kuvanveistäjä Eino Viikilän ateljeessa Patavedellä syntyy ympäristön innoittamana mm. eläinhamoja